Jokioisten verkatehtaan vuokraaja Axel Wilhelm Wahren muutti Tammelaan riitaannuttuaan Jokioisten kartanon omistajan kanssa ja hankittuaan Kuhalankosken koski-oikeudet, perusti hän Forssan Puuvillan Kehruu Yhtiön vuonna 1847. Suomesta ei löytynyt tekstiiliteollisuuden ammattilaisia ja Wahren alkoi hankkia heitä Keski-Euroopasta ja Englannista. Konttoristiksi hän palkkasi nuoren Rudolf Meyerin Saksasta.
                    Tammelan pitäjän syrjäkylässä ei ollut asuntoja tulijoille ja niitä ryhdyttiin kiireesti rakentamaan. Ensimmäisenä oli vuorossa tehtaan konttori, johon Wahrenille tuli asunto, johtokunnan jäsen Conrad Hernmarckille talo (nykyinen Forssan Klubi) ja nk. lääkärin talo. Näissä kaikissa arkkitehtinä oli Wahrenin ystävä lääninarkkitehti Chievitz. Nykyisin rakennukset ovat Museoviraston suojelemia.
                    Rudolf Meyerille, josta myöhemmin tuli apulaisisännöitsijä, rakennettiin asunto tehtaanpuistoon 1860-luvulla. Sen suunnittelijaa ei varmuudella tiedetä, mutta todennäköisesti hän oli tehtaaninsinööri John Hult. Rakennus noudattaa pääpiirteissään lääkärintalon ulkomuotoa. Tässä Meyer asui kuolemaansa asti vuonna 1916. Meyerin nimen lausuminen tuotti  forssalaisille vaikeuksia ja häntä kutsuttiin kansanomaisesti ”Mäyriksi”.
 



Vanhin valokuva Meyerin talosta 1800-luvun lopulta.

 
                    Talosta tuli Finlaysonin metsänhoitaja Matti Haapalan ja lehtori Hilkka Haapalan työsuhdeasunto vuonna 1978. Kun Finlayson ja myöhemmin Asko Oy alkoivat luopua tehtaanpuiston rakennuksista, saimme ostaa talon ja ympäröivän n. 6000 m²:n tontin. Pyynnöstämme talo suojeltiin asemakaavassa.
                    Mieltämme alkoi painaa talon alkuperään sopimaton ”modernisointi” 1950-luvun lopulla. Sen ulkonäkö oli suorastaan pilattu.



 
”Modernisoitu” talo 1980-luvulla.


                    Kun tehtaan arkistosta oli löytynyt valokuva talosta luultavasti 1800-luvun lopulta, oli pakko ryhtyä suunnittelemaan talon entisöintiä. Ensiksi tutustuimme vanhaan rakennuskantaan Porvoossa, Tammisaaressa, Raumalla, Pietarsaaressa, Oulussa ja Kalmarissa Ruotsissa. Alkuperäisiä piirustuksia ei löytynyt, mutta arkkitehti Sampo Kyander laati piirustukset vanhan valokuvan mukaan. Joissakin kohdissa purettujen osien alta löytyi jäljet alkuperäisistä rakenteista. Työ tehtiin vuosina 1988-1990.

 

 
Entisöinti meneillään puiston puolella.




Kaikkia seiniä peittää vuorilaudoituksen alla suomulle asennettu tuohiverhous tuulen suojaksi. Jokainen tuohilevy asetettiin takaisin paikoilleen vuorilaudoitusta osittain uudistettaessa. Rakennustaito on ollut huipussaan, mutta suuritöinen. Sotien jälkeinen muovikulttuuri toi ongelmat.



Alkuperäisten rakenteiden jälkiä löytyi purkutöiden yhteydessä.




Puruvintiltä löytyi alkuperäinen remontin yhteydessä poistettu ruusuikkuna. Se on käsin puhallettua ikkunalasia todennäiköisesti Nuutajärven lasitehtaalta.




125 vuotta vanha talo entisöitynä 1990. Alkuperäinen väri löytyi monen maalikerroksen alta.


                    Suurta tonttia oli hoidettu eri firmojen toimesta hyvin suurpiirteisesti. Koristepensaita ja istutuksia ei juurikaan ollut, koska nurmikon ajon piti olla helppoa. Kuitenkin eniten häiritsi puuston rakenne. Kauniita jaloja lehtipuita kyllä oli, mutta vallitseva puusto oli hieskoivuja. Piha oli seitsemisen kuukautta vuodessa lehdetön ja alaston. Havupuut oli aikanaan kaadettu pois ja siten ei talvella ollut niiden suojaa. Kylmät tuulet puhalsivat ja lumi lensi kuin ”Siperiassa”.

                   Pihan ja hedelmätarhan rakentamisessa noudatettiin tarkasti vanhaa muotoa. Hieskoivuja kaadettiin vuosien kuluessa nelisen kymmentä ja havupuita istutettiin parisataa. Havupuita on nyt kaikkiaan lähes 30 lajia ja lehtipuita saman verran. Herätteen ikivihreästä pihasta saimme tammikuiselta Hollannin matkalta. Kukkaloiston puuttuessa talvella pihoja koristivat monenlaiset havupuut. Pihapiiristä saimme 30 vuoden kuluessa vähitellen suojaisan ja myös talvella viheriöivän kokonaisuuden. Kahden kunniamaininnan jälkeen pihamme palkittiin mestaripihana vuonna 2009.